Antanyan Kansat

Pienenkelit

[näytä koko kuva] [näytä yksityiskohta koko kuvasta]

Odotettu elinikä 75/75 Odotettu elinikä sota-aikana 60/60 Elinikä 60-100 Keskipituus 110/110 (ilman siipiä) Keskipaino 30/30 Osuus väestöstä 7% Ihonvärit vaalea Hiustenvärit vaalea, ruskea Silmienvärit sininen, vihreä, harmaa Vahvuus lentokyky Heikkous pienikokoisuus Raskausaika 8 kuunkiertoa Iankaikkinen Mae, Äiti

Pienenkelit ovat pikkupirujen lisäksi Antanyan ainoa alkuperäinen kansa. He syntyivät maailmaan ensiajalla, mutta tarkkaan ei tiedetä, kauanko he ovat maan päällä kulkeneet. Tämä kansa on lyhyttä eikä heidän ikääntymisensä ole ulkoisesti samanlaista kuin ulkopuolelta tulleiden kansojen. He ovat ikänsä siloposkisia, joskin muutamana viimeisenä kymmenenä ajankiertona iho muuttuu huokoiseksi, muistuttaen aikuisen ihmisen ihoa. Vanhoista kirjoituksista selviääkin ihmisten ja elvekryptien luulleen heitä ensin iättömiksi ja sitten ikinuoriksi. Luuloon on varmasti vaikuttanut esimerkiksi se, etteivät pienenkelit koskaan kasva kovin pitkiksi. Ihmisillä ja elvekrypteillä heidän pituutensa viittaa vielä lapsen ikään. He eivät myöskään vanhetessaan painu kasaan eikä heille muodostu ryppyjä ja luonnollisessa kuolemassa he kuolevat yhdessä yössä. He kuitenkin vanhenevat ja iän myötä heidän kehonsa rapistuu. Tämä näkyy laskevassa kunnossa, raajojen heikentymisessä, verenkierron ja hapenoton huononemisessa. Viimeisenä kymmenenä elinajankiertonaan hyvin harva pienenkeli enää pystyy lentämään. Heidän hiuksensa muuttuvat iän myötä karheammiksi ja siipisulat hauraammiksi ja yleensä pienemmiksikin. Vanhan pienenkelin siivet näyttävätkin nuoren pienenkelin siipiä kuluneemmilta eikä niissä ole samassa määrin tervettä kiiltoa. Luonteeltaan pienenkelit ovat melko rauhallisia ja välttävät kahakoita. Tämä onkin todennäköisesti juontanut pienenkelien nykyisen aseman, sillä vaikka heistä pidetään, eivät he voi nousta kovin korkealle väistäessään aina mittavan yhteenoton toisen kansan kanssa. Monien kansojen asemaan on vaikuttanut ja vaikuttaa yhä voimakkaasti heidän arvonsa liittoutumisessa, eivätkä pienenkelit ole kovin vahva liittolainen sodassa.

Ulkonäkö

Pienenkelit ovat noin 110-senttimetriä pitkiä, ihmisiä muistuttavia olentoja, joilla on pari valkoisia siipiä selässään. Heillä on vaaleat tai ruskeansävyiset hiukset, mutta esimerkiksi mustaa sävyä ei esiinny heillä lainkaan. Muita kansoja enemmän heillä esiintyy kiharahiuksisuutta. Silmät ovat siniset, vihreät tai harmaat, kun taas ruskeaa sävyä ei ole. Vaikka kansoista voidaankin erottaa helposti kaksi lentokykyistä –pienenkelit ja nocyrnikset- erottaa näitä kahta muuten monet tekijät. Tämä näkyy jo geeneissä, sillä siinä, missä nocyrniksillä vallitsevat väripigmentit ovat musta ja vitivalkoinen ilman välisävyjä, on taas pienenkeleillä nimenomaan nuo välisävyt ilman ääripäitä.
Pienenkeleiden kehon suhteet ovat tyystin eri kuin vaikkapa aikuisen ihmisen. Siinä missä aikuisen ihmisen kehon suhde on noin kahdeksan kertaa pään korkeus (monesti seitsemän kertaa), on pienenkeleillä pää noin puolitoista kertaa koko kehon pituus. Kehon suhde siis muistuttaa paljon ihmislasten kehon mittasuhteita ja tämä onkin ollut vaikuttimena, kun monet kansat ovat kyllä hyväksyneet pienenkelit, mutta alkaneet pitää heitä aika heikosti varteenotettavina. Kyseessä siis on tietysti aikuisen pienenkelin mittasuhteet, jotka he saavuttavat noin kymmenen ajankierron iässä. Tämän jälkeen heidän pituuskasvunsa hidastuu merkittävästi ja lopulta loppuu tyystin. Pienenkelten pienet ruumiilliset erot pitkiin kansoihin vaikuttavat myös siihen, että heitä on pidetty ikilapsina. Heillä esiintyy yleensä pientä pyöreyttä kasvoissa ja raajoissa, jota muut kansat kutsuvat lapsenpyöreydeksi. Heidän jalkapöytänsä esimerkiksi ovat melko sirot ja varpaat pienet, kuten on esimerkiksi nuorilla ihmisillä. Vastaavasti heillä on myös usein lyhyet sormet. Lyhytkasvuisuus vaikuttaa olevan tyypillistä Antanyan alkuperäisille asukkaille, sillä pienenkelit ovat maailman keskimääräisesti lyhyin ja pikkupirut toiseksi lyhyin kansa. Miksi tämä lyhytkasvuisuus sitten on pysynyt geeneissä, miksi se on ollut kansaksi nousevan lajin ominaisuus? Varmasti ei voida tietää, mutta voi olla, etteivät pienenkelit ja pikkupirut koskaan olisivatkaan nousseet kansaksi, elleivät muualta tulleet kansat olisi heitä sellaisina pitäneet. Älykkyys ja kyky kommunikoida tosin olisivat melko varmasti johtaneet tähän kumminkin, mutta tuotahan ei voi koskaan todella tietää. Ovathan esimerkiksi son-lohikäärmeet ja merikäärmeet hyvin älykkäitä, vaikkeivät kenties riittävän sosiaalisia ottamaan maailman herruuden kahvasta kiinni. Kehitys on kuitenkin asia, johon muualta saapuvat kansat vaikuttivat, eikä antanyalaiset lajit päässeet kehittymään selvien kansalajien vaiheeseen, jossa yksi tai useampi laji on ottanut selvän johtajuuden. Kylläkin jälleen todettakoon, että tähän oltaisiin todennäköisesti päästy suhteellisen piankin, sillä sekä pienenkelit että osittain pikkupirutkin elivät jo yhteisöissä, olivat kykeneväisiä kommunikoimaan ja muuttivat ympäristöään.

Stereotypinen luonne ja elintavat

Pienenkeleitä pidetään hieman naiiveina, mutta tämä leimaus todennäköisesti johtuu heidän pienikokoisuudestaan ja halusta elellä rauhassa. He eivät elä äänekkäästi, eivät kokoa imperiumeja eivätkä ole yleensä sanomassa muille, miten asiat pitää hoitaa. Tappelutilanteen nähdessään pienenkelit yleensä peittävät hieman silmiään kädellään ja katselevat muualle sen sijaan, että laittaisivat lusikkaansa soppaan. Heille maittaa rauhallinen elo ilman muiden ongelmia, eikä heillä keskimäärin ole halua muokata muita kansoja tai yhteisöjä, etenkään väkipakolla. Lähimmäisten hyvinvointi on heille kuitenkin tärkeää ja siitä he ovat erittäin tarkkoja. Pienenkelit ovat valmiita kärsimäänkin hieman, kunhan hänen läheisensä selviää huonojen aikojen yli. Tämä onkin pienenkeliyhteisöjen voimakas puoli, sillä vahva sisäinen verkosto pitää jokaisesta huolta. Toisaalta tämä voi johtaa pienenkelin hyväksikäyttöön, jos autettava ei joko tiedä tai välitä olevansa avunannon velkaa toiselle. Käytökseltään pienenkelit ovat hieman hajamielisiä ja omiin ajatuksiinsa unohtuvaisia. Yleensä he nauttivat luonnon kauniista ilmiöistä, joka on luonnollista, sillä he elivät pieninä yhteisöinä metsissä pitkään vielä senkin jälkeen, kun muut kansat rakensivat kaupunkeja.
Vielä nykyäänkin pienenkeleillä on yleensä pieni, mutta sitäkin vahvempi ystäväpiirinsä. He elävät kaupungeissa siinä missä muutkin kansat ja toimivat ihan tavallisissa ammateissa. Heitä on myös paljon armeijassa, joissa he yleensä eivät toimi etulinjassa, mutta jos heille osoitetaan paikka, he eivät vetäydy siltä. Heitä kannustaa jatkamaan taistelua nimenomaan heidän verkostonsa –paitsi oman maan, myös tuon tärkeiden henkilöiden verkoston vuoksi voi vaikka kuolla.
Jotkut pienenkelit elävät yhä omina, pieninä yhteisöinään tai ovat siirtyneet kaupungeista takaisin niihin. Nuo yhteisöt asuttavat metsiä ja ruohoaroja, hankkivat elantonsa itse ja elävät elämäänsä harvoilla kontakteilla muihin.

Syntytapa

Kyky syntyä kuolleesta elämästä on tyypillistä vain Antanyan alkuperäisille kansoille. Se on myös alkuperäinen tapa heille syntyä, mutta aikojen saatossa myös suvullinen lisääntyminen on tullut mahdolliseksi. Siitä huolimatta hengestä syntyminen ei ole väistynyt.
Tällaisen syntymän tapahtumasarja saa alkunsa, kun linnunpoikanen kuolee. Tämän jälkeen tulee syksy, talvi ja viimein taas kevät. Lumi sulaa paikalta, jossa linnunpoika kuoli ja lopulta koittaa kevätaamu, jolloin aamun ensisäteet lankeavat tuolle paikalle. Silloin linnunpojan henki herää eloon ja kuin tyhjästä muodostuu pienenkeli. Tällaisen syntymän kautta syntyvä pienenkeli muistuttaa ulkonäöltään viiden ajankierron ikäistä, mutta kehitys jatkuu normaalisti. Pienenkelit osaavat myös vaistonvaraisesti väistää vaaroja ja etsiä kaltaisiaan, sekä kokeilla mikä sopii syötäväksi, mutta luonnossa syntyneen pienenkelin ensimmäiset kuunkierrot ovat erittäin vaaralliset. Jos ei pienenkeli talven tullessa ole löytänyt mitään yhteisöä, se todennäköisesti kuolee kylmään ja nälkään.

Nimirakenne

Pienenkelit käyttävät paljon pehmeitä vokaaleja ja konsonantteja, kuten esimerkiksi a, e, o, u, m, n ja l. Lisäksi vokaaleja käytetään enemmän suhteessa konsonantteihin. Kolmanneksi pienenkelit erottavat nimissään, onko yksilö syntynyt hengestä vaiko suvullisesti. Hengestä syntyneiden isän-/äidinnimenä on jokin luontoon liittyvä sana, joka yleensä kuvaa syntypaikkaa. Näitä ovat esimerkiksi Tammenalanpoika, Horsmantytär ja Lähteentytär. Sukunimeksi yleensä otetaan nimi siltä, joka yhteisössä pitää huolta hengestä syntyneestä pienenkelistä, jahka tämä yhteisön on löytänyt. Suvullisesti syntyneillä nimi periytyy tavalliseen tapaan.

Sukupuolien erot

Pienenkeleillä ei oikeastaan ole asemallista eroa sukupuolten välillä. Kumpikin hoitaa kotia ja perhettä, hankkii elantoa ja sotii tarvittaessa. Työt jakautuvat jaksottaisesti niin, että kumpikin tulee tehneeksi vähän kaikkea, vaikka yleensä yksilön mieltymys ohjaa tehtävien muodostumista. Joissakin perheissä on tavallista, että nainen hoitaa perheen puolustamisen ja osallistuu sotiin, kun mies hoitaa kotia ja lapsia.
Pukeutumisessa sukupuolien välinen ero on pienenkeleillä selvä, muttei kovin tiukka. Miehet pukeutuvat housuihin, naisilta sallitaan sekä hameenhelmat että housunpuntit. Kuitenkin molemmat voivat pukeutua toogamaiseen asuun, joka oli tyypillinen pienenkeleille heidän elellessä metsäyhteisöissä.

Suhde kuolemaan

Pienenkelit suhtautuvat kuolemaan hyvin kunnioittavasti. Kuollut ansaitsee kaiken kunnioituksen –etenkin, jos hän on kuollut kunniakkaasti. Monesti halu tuoda turvaan kuolleen ruumis ylittää pienenkelten pelon menettää oman henkensä. Kuolleen läheiset koetetaan kerätä mahdollisimman pian jättämään jäähyväiset vainajalle ennen kuin tämä haudataan. Ruumista ei pelätä ja sitä usein silitellään ja kosketellaan jätettäessä jäähyväisiä. Niin kauan kun ruumis on maan pinnalla, se on peitetty mahdollisimman hyvin sen omilla siivillä ja kasvot on käännetty kohti taivasta.

Historia

Pienenkelit ovat syntyjään antanyalainen kansa ja ilmestyivät maan pinnalle jo ensiaikana. He elivät pienissä metsäyhteisöissä yksinkertaisissa majoissaan ja hankkivat elantonsa pääasiassa keräilemällä. Ruokavaliota täydennettiin myös raadoilla ja loukkaantuneilla eläimillä. He oppivat hyvin pian vaatteidentekotaidon sen lisäksi, että heidän majansa pitivät talvisin hyvin lämpöä. Pienenkelit tunsivat myös tulen, mutta eivät aseita lukuun ottamatta metsästä kerättyjä keppejä. Pienenkelit olivat myös ensimmäinen puhuva kansa Antanyassa. Pikkupirut oppivat kyllä kommunikoimaan viittoen ennen heitä, mutta pienenkelten puhuma kieli on ainut, jota koskaan Antanyassa on tähän mennessä syntynyt. Pienenkelit ja pikkupirut eivät olleet paljoa tekemisissä toistensa kanssa, mutta yleensä kohtaamiset olivat rauhanomaisia. Toisinaan tosin pienenkeleitä joutui nälkäisten pikkupirujen saaliiksi.
Ihmiset saapuivat Antanyaan noin 12 000 ajankiertoa sitten ja muuttivat pienenkelten elämän. Pienenkelit karttoivat ihmisiä ja toisinaan tapahtui pieniä yhteenottoja, mutta vaikutus oli silti selvä. Pienenkelit oppivat kestävämpää rakennustaitoa ja oppivat käyttämään aseita. Toisaalta heidän oman kulttuurinsa kehitys pysähtyi ja ihmisten tapoja omaksuttiin yhä enemmän. Lopulta heidän kielensäkin kuoli lähes tyystin, eikä sitä nykyään enää puhu äidinkielenään juuri kukaan. Ne harvat, jotka puhuvat, elävät kaikkein eristyneimmissä pienenkeliyhteiskunnissa samaan tapaan kuin 12 000 ajankiertoa sitten. Kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin pienenkelit alkoivat merkittävissä määrin muuttaa ihmisten rakentamiin kaupunkeihin. Noihin aikoihin pienenkeleiden parissa alkoi olla myös kirjoitustaitoa, jonka he oppivat ihmisiltä ja elvekrypteiltä.

<< Takaisin