Merikäärmeet

”Merikäärme on jalo, ylväs ja puhdas. Se kuvaa kaikkea sitä rohkeutta, kunnianhimoa, nöyryyttä ja tottelevaisuutta, jota voi löytää hyvästä sotilaasta. Merikäärme on suuri merten peto, jota tulee kunnioittaa ja hoitaa koko sen elämän ajan. Hyvin hoidettu merikäärme on kunniaksi omistajalleen ja maalleen.”

Merikäärme on Andorian tunnuseläin. Sen kuvaa ei saa häpäistä epäedullisissa yhteyksissä ja kuvan käyttöön jossain muussa kuin jo olemassa olevassa asiassa on kirjallisesti anottava lupa Andorian kuninkaalta. Merikäärme on suuri merielämään tottunut lisko, jonka vahvat, kehon sivuilla sijaitsevat jalat ja virtaviivainen ruumis tekevät uimisesta sulavaa ja nopeaa niin pinnan päällä kuin allakin.
Son-lohikäärmeet ovat kaukaista sukua merikäärmeille, mutta mikään ei vähennä sitä tosiasiaa, että aikoinaan näiden kahden erkaantuessa toisistaan, son-lohikäärme valitsi pahuuden polun ja ilman herruuden kun sen veli merikäärme otti johtotähdekseen hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden ja valtakunnakseen meren. Sananvalta maahan annettiin ihmisille ja muille kansoille, mutta silti niin merikäärme kuin son-lohikäärmekin voivat viettää aikaansa maalla.
Relorealaiset pelkäävät merikäärmettä suuresti, sillä vain merikäärme voi paljastaa heille totuuden hyvyydestä, jota relorealaiset niin pelkäävät.

Merikäärme tiivistettynä

Pituus (päästä hännänpäähän)	Uros: n. 7 metriä Naaras: n. 5,5 metriä
Pituus (päästä hännäntyveen)	Uros: n. 3,5 metriä Naaras: n. 2,75 metriä
Korkeus (säkä)	Uros: n. 1,7 metriä Naaras: n. 1,4 metriä
Paino	1000-1500kg
Elinikä	60-90 ajankiertoa
Elinalueet	Pääasiassa pyyntialueet, tavataan harvinaisena myös muualla
Pyyntialueet	Pieni meri, Merikäärmesaarten lähistöllä Enininlahti, Arnarr-vuoriston suojassa
Ravinto
Alle 4 kuunkiertoa vanha poikanen	Mereneläviä, levää ja silloin tällöin maalta pyydystettyä lihaa tai maalla kasvavia kasveja
Aikuinen merikäärme	Miltei yksinomaan lihaa. Enimmäkseen kalaa, merinisäkkäitä ja rannalle eksyneitä nisäkkäitä ja lintuja. Silloin tällöin hieman kasveja ja levää.

Rakenne, ulkonäkö ja liikkeet

Puolustautuminen ja taisteleminen

”Rintamalla suureksi avuksi ovat koulutetut merikäärmeet, joitten suuri koko ja hurja maine saa vihollisen pelkäämään. Eikä suotta, sillä oikeissa käsissä merikäärme on julma ja armoton tappaja.”

Merikäärmeet ovat suuria ja raskaita, joten niitten taistelu tai puolustautuminen voi vain hyvin harvoin (vedessä hitaampaa vihollista vastaan) perustua nopeisiin väistöliikkeisiin. Merikäärme voi hallita selässään olevia nukkapintaisia pystypiikkejä, jotka se voi tahtonsa mukaan nostaa ylös puolustukseksi tai laskea alas päästäkseen uimaan vielä nopeammin. Piikit ovat noin puoli metriä korkeita etujalkojen kohdalta, josta niitten pituus lyhenee suuresti häntää ja päätä kohti. Selän piikit on tarkoitettu puolustautumiseen ylhäältä tulevia uhkia vastaan, ja ne ovat etu- ja takasyrjiltään teräviä. Tämä ominaisuus on erittäin hyödyllinen, sillä mm. son-lohikäärmeet saapuvat useimmiten ilmasta ja piikit ratsastajan takana ja edessä suojaavat kumartunutta ratsastajaa hieman. Melkein aina merikäärmeeltä on leikattu piikit siltä kohdalta, jolla istutaan, sillä piikkien noustessa merikäärme ei pysty hallitsemaan yksittäisiä piikkejä, vaan ratsastajan kohdalla oleva piikki tappaisi ratsastajan. Mikäli ratsastaja voi luottaa, ettei hänen merikäärmeensä nosta piikkejä ylös vaaran uhatessa, voi olla, että piikit on jätetty leikkaamatta.
Merikäärmeellä on myös kaksi hieman eteenpäin kaartuvaa, tylppää sarvea päälaellaan. Sarvet ovat n. 30cm korkuiset ja ne suojaavat päätä jonkin verran.

Hyökätessään uhan tai saaliin kimppuun merikäärme käyttää enimmäkseen hampaitaan ja voimakkaita kynsiään. Hampaat eivät itsessään tee pahaa vahinkoa, sillä ne ovat melko tylsät, mutta ne antavat tukevan otteen uhrista. Saatuaan otteen hampaillaan merikäärme heilauttaa painavaa ruumistaan rajusti ja näin irrottaa helpostikin kappaleen uhristaan. Varomaton, merikäärmeelle epämiellyttävä inehmo voi saada aivan saman kohtelun, joten on tärkeää olla varovainen, jollei tunne merikäärmettä, jonka kanssa on tekemisissä.
Taistelussa merikäärme saattaa joskus käyttää myös häntäänsä, mutta yleensä se pitäytyy lähinnä hampaissa ja kynsissä.

Vedessä ja maalla

”Onko kauniimpaa näkyä kuin veden alla kiitävän merikäärmeen virtaviivaisen lihaksikas vartalo, jonka suomuissa kimaltaa auringonsäteen herkkä leikki?”

Uidessaan nopeasti merikäärme painaa jalkansa tiukasti vartaloaan vasten ja kulkee eteenpäin liikuttamalla vartaloaan puolelta toiselle kuin käärme. Tahtoessaan hitaampaa ja tasaisempaa menoa, yleensä ratsastajan ollessa kyydissä, merikäärme vaihtaa uintityyliään. Se ottaa kaikki jalat käyttöön ja kauhoo menemään kuin sammakko. Voimakas häntä toimii molemmissa uintityyleissä peräsimenä, jonka avulla merikäärme voi tehdä tiukkojakin käännöksiä. Mikäli häntä on jostain syystä katkennut tai katkaistu, kaikki liikkuminen hidastuu huomattavasti.
Merikäärmeen vartalo on virtaviivaisen sulava. Keskikohta on kaikkein levein osa, josta rakenne suippenee kohti molempia päitä.
Pinnan alla uidessaan merikäärmeen täytyy käydä vähintään kahden tunnin välein hengittämässä pinnalla. Saadessaan itse päättää asiasta, merikäärme hoitaa nopeat happipyrähdyksensä pinnalle noin puolen tunnin välein.

Jopa maalla kävellessään merikäärme on suhteellisen nopea, sillä sen jalat ovat tarpeeksi lihaksikkaat ja voimakkaat kantaakseen merikäärmeen painoa, vaikka ne eivät ehkä siltä näytä. Kuitenkin maalla liikkuminen on paljon hitaampaa kuin vedessä ja kulku muistuttaa lähinnä nopeaa mönkimistä, jossa keho on hieman maasta kohotettu. Maalla kulkeminen on lisäksi muutenkin hankalampi järjestää, sillä merikäärmettä täytyy silloin tällöin valella vedellä, jottei sen suomuinen iho kuivuisi.
Tuo kova, suomuinen iho peittääkin merikäärmettä aivan kauttaaltaan ja suojaa sitä kovemmiltakin kolhuilta. Ainoastaan vatsassa ja leuan alla suomupeite vaihtuu pehmeäksi nahaksi, jota täytyy suojella hyvin. Suomut ovat erittäin kovaa ainetta, mutta vatsanahan tai leuanalusnahan lävistää helposti tavallinenkin miekka. Useimmiten tämä ongelma on ratkaistu erilaisin panssarein.

Väritys

”Aikoinaan merikäärmeet, joilla oli selässään musta juova, olivat tunnettuja epäluotettavuudestaan ja arvaamattomuudestaan. Nykyään tällaisia merikäärmeitä ei enää näe.”

Väritykseltään merikäärme voi olla valkoinen, tummansiniharmaa, musta tai sinisenvihertävä. Yleensä selässä on hieman tummempia raitoja ja maha on aina hyvin vaalea, samoin kuin leuanalus. Merikäärme voi olla yksivärisen raidallisen lisäksi myös kaksivärinen, tummansiniharmaan ja mustan tai valkoisen ja sinisenvihertävän sekoitus. Yleensä toinen väri on hallitseva ja toista väriä on vain pieninä laikkuina tai pilkkuina ympäri ruumista.

Suosituin ja yleisin väri merikäärmeillä on tummansiniharmaa. Valkoinen on käytännön syistä vähiten suosittu. Se erottuu liian helposti maalla ja vedessä, sillä valkoiset merikäärmeet asuvat yleensä Enininlahden kivisessä ja vaikeapääsyisessä osassa, aivan Arnarr-vuoriston kupeessa, jossa on vaaleita kallioita ja vähän uhkia.

On olemassa myös täysin yksivärisiä merikäärmeitä, kokonaan ilman pilkkuja tai raitoja. Se on kuitenkin melko harvinaista, eikä yksivärisiä merikäärmeitä näe lähes koskaan.

Merikäärmeen silmät ovat aina, värityksestä riippumatta, mustat.

Merikäärmeen luonne ja käyttäytyminen

Villi merikäärme

”Surullisia ovat ne tarinat, joissa merikäärmelauma on hyökännyt suojattomaan kylään. Tämän takia tulisi jokaisen merikäärmeitten asuinpaikkojen lähellä sijaitsevan rannikkokylän suoda joka ajankierto merten valtiaalle hieman omastaan.”

Villit merikäärmeet ovat yleensä luonteeltaan melko arvaamattomia, ellei tunne niitten ruumiinkieltä ja äännähdyksiä erittäin hyvin. Normaalitilassa merikäärme on rauhallinen ja utelias, mutta ärsytettynä, suojellessaan poikasiaan tai haavoittuneena merikäärme hyökkää hyvin nopeasti ja ärhäkästi kiinni jokaiseen häiritsijään. Tämän takia merikäärmeen pyydystäminen on hyvin hankalaa, eikä siihen voi koskaan varautua liian hyvin. Kokemattomalle merikäärmeen pyydystämisen yrittäminen johtaa lähes varmasti kuolemaan.

Merikäärmeet sitoutuvat kumppaniinsa vähintään poikasten hoidon ajaksi, joten parhaiten ne viihtyvät 5—15 yksilön laumoissa. Yleensä tällaiseen laumaan kuuluu yhtä paljon uroksia ja naaraita tai enemmän naaraita kuin uroksia. Lauma, jossa on enemmän uroksia kuin naaraita, ei toimi, paitsi jos naaraita ei ole yhtään. Tällaiset uroslaumat eivät ole erityisen harvinaisia, mutta ne ovat muita laumakokoonpanoja vaarallisempia.
Tunnetaan useita tarinoita rannikkokylistä, joihin on hyökännyt lauma urosmerikäärmeitä tuhoten ja tappaen kaiken tieltään. Tällaisista hyökkäyksistä kylään jää vain rauniot.

Muunlaiset laumat ovat yleensä asettuneet paikoilleen johonkin tiettyyn paikkaan ja ylläpitävät siellä rauhallista ja mukavaa elämää.

Kesy merikäärme

”Uskollisen merikäärmekumppanin seura on arvokkaampaa kuin inehmoystävät, vaimo tai lapset.”

Yksilönä merikäärme on älykäs ja itsenäinen. Pakottamalla sitä ei saa tekemään mitään, vaan ensin on ansaittava merikäärmeen luottamus. Luottamuksen saa vain ajan myötä, elämällä merikäärmeen kanssa. Sen ensimmäisen luottamuksen poikasen ansaitseminen on aina kaikkein hankalinta, mutta kun merikäärme luottaa inehmoon edes hiukan, saa vihdoin alkaa yhteenkasvamisen prosessi.
Aluksi merikäärme on aina epäluuloinen ja kyräilee inehmoa kaukaa. Pienikin virhe edes vähäisen ensiluottamuksen saavuttamisessa aiheuttaa taas kaksin verroin töitä. Yleensä virhe tehdään siinä vaiheessa, kun utelias merikäärme alkaa pikkuhiljaa kiinnostua inehmosta niin paljon, että haluaa tutustua hieman lähemmin. Tässä vaiheessa kaikkein tärkeintä olisi vain olla täysin välittämättä merikäärmeestä, sillä voi olla jopa vaarallista kiinnittää suurempaa huomiota poikaseen. Merikäärme kun ei epäröi hyökätä epäilyttäväksi katsomansa inehmon kimppuun.

Vilkkaan luonteensa takia merikäärme voi joskus olla tottelematon ja kuuro käskyille. Tämä on vain merkki siitä, että merikäärme ei luota täydellisesti kumppaniinsa ja merikäärmeen kanssa on tehtävä enemmän töitä.
Hyvin koulutetun ja ratsastajaansa luottavan merikäärmeen tunnistaa sulavasta ja vaivattoman oloisesta yhteistyöstä ratsastajansa kanssa, varmuudesta tiukan paikan tullen ja ehdottomasta lojaaliudesta kaikissa tilanteissa. Huonosti koulutettu ja epäluottavainen merikäärme taas saattaa karata tiukan paikan tullessa.
Tämän takia nuoria merikäärmeitä ei päästetä rintamalle tai muuhunkaan työhön. Ne eivät ole vielä valmiita, eikä suhde ratsastajaan lähes koskaan ole kunnossa ennen kuin merikäärme on kahden ajankierron ikäinen.

Luottavainen ja hyvin hoidettu merikäärme on paitsi erinomainen apu rintamalla myös ilo katsella.

Ruokailutottumukset

”Ruoki merikäärmettäsi hyvin, ja se pitää sinusta ja kunnioittaa sinua”

Aikuisen merikäärmeen ruokavalio koostuu enimmäkseen lihasta: muun muassa kaloista, merinisäkkäistä ja maalla elävistä nisäkkäistä. Lisäksi merikäärme syö silloin tällöin levää ja vihreitä rantakasvustoja, mutta pelkästään niillä se ei kykene kovin pitkään elämään.
Merikäärme on suuri, joten se tarvitsee paljon ravintoa. Se on myös vaarallinen, joten suuremmatkin lähelle eksyneet nisäkkäät voivat sanoa hyvästit elämälleen, mikäli sattuvat kohtaamaan nälkäisen merikäärmeen.

Napattuaan suuremman saaliin merikäärme yleensä vie sen jonnekin rauhaisaan paikkaan, jossa voi syödä ilman suurempia häiriötekijöitä. Pienemmät saaliit, kuten kalat ja pienet nisäkkäät, merikäärme syö yhdellä suupalalla paikanpäällä.
Raahattuaan suuremman saaliinsa rauhalliseen paikkaan, merikäärme irrottaa siitä palasia ottamalla saaliista tukevan otteen ja heilauttamalla itseään terävästi puolelta toiselle. Yleensä suurempi saalis on tapettu jo napattaessa, mutta pienempi nisäkäs, jota ei kuitenkaan saa yhdellä suupalalla syötyä, saattaa olla vielä elossa. Pitkään se ei kuitenkaan jää kitumaan, vaan kuolee nopeasti merikäärmeen aloittaessa ruokailun.

Saatuaan hyvin syötyä merikäärme voi pitää pidemmänkin paaston. Normaalisti se kuitenkin syö vähintään joka toinen päivänkierto.

Merikäärmeitten kieli

”Silloin vedestä nousi suuri merikäärme, joka sähisi varoittavasti rannassa taistelevalle parille. Miesten keskeyttäessä turhan vihanpitonsa merikäärme painui takaisin aaltoihin jättäen jälkeensä vain hitaasti vaimenevan sihinän, sillä tämä ranta kuului merikäärmeille.”

Merikäärmeillä on tietynlaisia äännähdyksiä ja liikkeitä, jotka viestivät merikäärmeen mielialasta ja sen tulevista aikeista. Hyvä merikäärmeen kouluttaja opettelee nämä käyttäytymissäännöt ulkoa, jotta osaa tulkita merikäärmeensä mielialaa kaikissa tilanteissa.

Häntä

Käyttäytyminen Tarkoitus Merikäärme heiluttaa häntää nykivin liikkein puolelta toiselle ja tuijottaa intensiivisesti jotain tiettyä pistettä, joka yleensä on ärsyyntymisen lähde. Ärsyyntynyt, eikä kaihda käyttää aseitaan Häntä on jännittynyt tai hieman kohollaan maasta ja saattaa väristä hiukan. Tuijottava katse, joka kohdistuu tiettyyn pisteeseen. Ilmoittaa vaarasta tai tuntemattomasta asiasta lähistöllä Häntä on kiertynyt löyhästi kiemuralle merikäärmeen ympärille, levollisen rauhallinen ilme. Yleensä toinen silmä on auki. Merikäärme nukkuu Häntä on kiertynyt tiukasti kippuralle painautuneen merikäärmeen ympärille. Molemmat silmät tiukasti kiinni. Todennäköisesti merikäärme on haavoittunut

Ääntelyt

Käyttäytyminen Tarkoitus Kimakka, hieman kehräyksen tapainen ääni Merikäärme on vihainen tai haavoittunut Tavallinen, pehmeä ja rauhallinen kehräys tai kurina Merikäärmeellä on hyvä ja rauhallinen olla Vihainen murina tai kurina. Mahdollisesti pystyyn nousseet piikit Lähellä on jotain vaarallista tai merikäärme on ärsyyntynyt Sähähtely Varoitus, sähisevä merikäärme hyökkää pian Lyhyt ja terävä haukahtelu Kommunikointia toisten merikäärmeitten kanssa, ei hyväntahtoista Pehmeämpi haukahtelu, joka liittyy yleensä esim. pariutumismenoihin. Hyväntahtoista kommunikointia merikäärmeitten kesken

Liikkeet

Käyttäytyminen Tarkoitus Merikäärme aukaisee suunsa, hampaat näkyvillä. Vihainen ilme. Näkee yleensä koiraitten taisteluissa Merikäärme on vihainen, eikä epäröi käydä päälle Hampaiden kirskuttelu tai kalisuttelu Riippuen tilanteesta ilmentää äärimmäistä ärtymystä tai innostusta Nykivä kävely tai uinti ja epätavallisen jännittyneet lihakset Merikäärme on haavoittunut ja tarvitsee pikaista apua Laajentuneet pupillit ja sieraimet. Erittäin jännittynyt ja jopa arvaamaton Merikäärme kokee äärimmäistä kipua tai on pelästynyt Nousevat selän piikit Useita merkityksiä. Yleisimmin vaara, vihaisuus, ärtyneisyys tai outo asia Merikäärme töytäisee inehmoa tai toista merikäärmettä hellästi kuonollaan. Leikkiinkutsu Merikäärme tuuppaa inehmoa tai toista merikäärmettä kuonollaan hieman kovemmin Merikäärme osoittaa halveksuntaansa tai vihaisuutta Värinä tai vapina Merikäärme on heikko, se kaipaa vettä, sillä on kylmä tai joku tunne on sille erittäin voimakas Haukottelu Tyytymättömyys, kyllästyminen, rauhoitteluyritys

Lisääntyminen ja poikaset

Kiima-aika

”Kumppania etsivien merikäärmeitten huudot voi hyvällä säällä kuulua pitkien matkojen päähän. Se on viholliselle pelätty ja kartettu ääni.”

Merikäärmeen kiima-aika on yleensä alkukeväästä, jolloin yksinäiset merikäärmeet lähtevät hakemaan puolisoa, jonka kanssa viettää vähintään seuraavat kaksi ajankiertoa poikasta hoitaen ja hellien. Osa merikäärmeistä sitoo elinikäisen liiton lajikumppaniinsa, kun taas osa etsii poikasen aikuistumisen jälkeen uuden kumppanin.
Urospuoliset merikäärmeet ottavatkin yhteen paikoin rajuissakin taisteluissa naaraiden hyväksynnästä. Joskus tällaiset taistelut johtavat toisen tai molempien osapuolien kuolemaan, mutta erityisen yleistä se ei ole.
Naarasten kiima-aikaan kumppaniton uros joutuu syvän levottomuuden valtaan ja jos se tietää, että lähistöllä on vapaa naaras, se aloittaa hyvin herkästi riidan muitten urosmerikäärmeitten kanssa. Tämän takia inehmojen urosmerikäärmeitä ei tulisi päästää yhteen, ellei kaikilla ole elinkumppaninaan naarasta, mikä on erittäin harvinaista inehmojen kanssa elävien merikäärmeiden keskuudessa.

Merikäärmenaaras pariutuu sopivaksi katsomansa urosmerikäärmeen kanssa, minkä jälkeen tuore pariskunta käy etsimään tai kaivamaan sopivaa luolaa tai onkaloa, johon merikäärmenaaras voi munia 1—3 suurta, ruskeapilkullista munaa noin neljän kuunkierron kuluttua pariutumisesta. Pesäonkalo on yleensä vesirajassa tai maalla hieman kauempana ja munille rakennetaan pehmeä alusta yleensä heinästä, levästä tai vastaavasta.
Yleensä useampikin merikäärmenaaras munii lähekkäin tai jopa samaan onkaloon, jos se vain on tarpeeksi suuri. Poikasten kuoriutuessa lähekkäin pesineet merikäärmeet muodostavat pieniä laumoja.

Poikasten syntymä

”Hellän ja rakastavan emon suojissa kasvavat parhaimmat poikaset.”

Pariskunta hoitaa muniaan suurella antaumuksella, molemmat yhtä paljon niitten vartioimisesta huolehtien. Yleensä merikäärmeet vaihtavat vahtivuoroa muutaman päivänkierron välein, jolloin toinen pariskunnasta saa poistua etsimään ruokaa itselleen. Sitä jatkuu noin 5 kuunkiertoa, minkä jälkeen munien on aika kuoriutua.
Pesäänsä puolustava merikäärmeuros tai -naaras on erittäin aggressiivinen ja hyökkää epäröimättä jokaisen pesään kuulumattoman muukalaisen kimppuun. Tämän takia merikäärmeitten asuinalueilla on oltava erittäin varovainen, etenkin pesimäaikaan.

Poikaset kuoriutuvat noin metrin pituisina ja 40cm korkuisina. Vielä näin pienillä häntä on poikasen ruumiista ainoastaan kolmasosan pituinen, mutta iän karttuessa se kasvaa suunnilleen kahdesosaan. Pienellä poikasella ei ole myöskään selkäpiikkejä. Niitten nupot alkavat näkyä suunnilleen kahden kuunkierron iässä, jos poikanen on saanut tarpeeksi oikeanlaista ravintoa.
Poikasten vanhemmilla alkaakin rankka jakso, sillä niitten täytyy hankkia tarpeeksi kunnollista ruokaa, jotta poikaset voivat kehittyä normaalisti ja hyvin. Etenkin ensimmäiset neljä kuunkiertoa poikasen elämässä ovat erittäin tärkeitä, sillä silloin poikanen kasvaa nopeasti, eikä se vielä itse kykene hankkimaan edes osaa ravinnostaan. Tänä aikana poikanen syö paljon levää, vihreitä kasveja ja mereneläviä, sekä jonkin verran pieniä nisäkkäitä.
Neljän kuunkierron ikäisenä poikanen ryhtyy itsenäisesti etsimään pieniä hyönteisiä, nisäkkäitä ja jopa kaloja, mikäli pääsee veteen asti. Edelleen pääosin ruuan kuitenkin hankkivat merikäärmevanhemmat.
Muutaman kuunkierron päästä merikäärmepoikanen jättää kasvit ja siirtyy lähes pelkästään lihaan.

Villin merikäärmeen poikanen

”Se on iso, eikä se tiedä olevansa sitä. Se tietää vain, että sen on nälkä, eikä sen vanhempia näy missään.”

Villi merikäärmeenpoikanen alkaa suunnilleen 8 kuunkierron ikäisenä osallistua vanhempiensa saalistusretkille. Isoja nisäkkäitä se ei vieläkään kykene yksin pyydystämään, mutta nyt se opiskelee niitten pyydystämistä vanhempiensa johdolla.
Mukana harjoittelemassa on aina koko sisarusparvi, jolloin nuori merikäärme saattaa olla helpohko saalis suurimmille ja vaarallisimmille lihansyöjistä, varsinkin jos ne kulkevat laumoissa. Vanhempien tarkka silmä ei enää olekaan kaiken aikaa seuraamassa pienen merikäärmeenpoikasen touhuja, joten jos se harhautuu liian kauas, ei kukaan ole auttamassa sitä vihollisen laumalta.
8 kuunkierron ikäisenä merikäärmeenpoikanen osaa kyllä jo puolustautua, mutta se on vain noin puolet aikuiskoostaan, joten sillä ei ole niin suurta koon tuomaa etua kuin aikuisella merikäärmeellä.

Täyteen kokoonsa poikanen kasvaa suunnilleen kolmessa ajankierrossa ja sukukypsyyden saavuttamiseen menee kymmenisen ajankiertoa. Ennen sukukypsyyttään merikäärme asuu yleensä syntymäpaikkansa lähettyvillä, sisarustensa ja muitten lähistöllä samana ajankiertona syntyneitten poikasten kanssa. Suunnilleen yhdeksän ajankierron iässä merikäärme jättää synnyinseutunsa ja lähtee etsimään pariutumiskumppania.

Kesyn merikäärmeen poikanen

”Kolme rauhallisesti tuhisevaa pientä poikasta makasi pesäalustalla niitten ylpeän äidin vahtiessa tarkkaan, ettei luolaan erehdy vieraita inehmoja.”

Merikäärmeenpoikasten vanhempien omistajien tulisi olla mahdollisimman paljon tekemisissä pienten poikasten kanssa, jotta ne tottuvat inehmoihin ja jotta niitten tulevan omistajan olisi helpompi luoda suhdetta poikaseen. Merikäärmevanhemmat päästävät ainoastaan omat inehmokumppaninsa pesään, muut saavat äkkilähdön.

Suunnilleen neljän kuunkierron ikäinen poikanen on jo periaatteessa valmis luovutettavaksi uudelle omistajalleen. Käytännössä kannattaa kuitenkin odottaa vähintään kuusi kuunkiertoa ennen poikasten luovuttamista. Kaikkein paras ikä kesyn merikäärmeen luovuttamiselle on kymmenen kuunkiertoa. Tällöin ei ole liian myöhäistä alkaa luoda suhdetta, sillä merikäärme on ikänsä totutellut inehmoihin ja sen kouluttaminen on jo pikkuhiljaa aloitettu.
Yli yhdeksän kuunkierron ikäisenä luovutetut merikäärmeet ovat keskimäärin tasaisempia, luottavaisempia, rauhallisempia ja kaikin puolin helpompia kuin nuorempina luovutetut.
Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen merikäärme on vaarallinen inehmolle, jota se ei tunne. Helppoa tietä merikäärmeen omistamiseen ei ole, vaan luottamus on aina rakennettava pikkuhiljaa, pala kerrallaan.

Kesy merikäärme kasvaa täyteen kokoonsa ja saavuttaa sukukypsyyden noin 4 kuunkiertoa nopeammin kuin villi lajikumppaninsa.

Merikäärmeen pyydystäminen ja kesyttäminen

Soveltuvuus merikäärmeen kumppaniksi

”Vain rohkeimmilla, parhaimmilla ja vahvimmilla sotilailla on mahdollisuus päästä erikoisjoukkoihin merikäärmeratsastajiksi.”

Aivan jokainen inehmo ei ole sopiva merikäärmeen inehmokumppaniksi, vaan inehmon täytyy osoittaa erityistä kiinnostusta merikäärmeitä kohtaan. Pelkkä kiinnostuskaan ei vielä riitä, vaan lisäksi on oltava kyvykäs huolehtimaan merikäärmeestä ja sopivan ikäinen.
Alle 20 ajankiertoa vanha inehmo ei sovellu merikäärmeen kumppaniksi, sillä nuoren mieli on vielä ailahtelevainen ja kevyt, eikä siinä ole tarpeeksi vaadittua kurinalaisuutta, kärsivällisyyttä tai älyä. Oppilaitoksissa aiemmin kuin kolmannella ajankierrollaan kunniakkaasti opiskeleva ei saa pitää merikäärmettä koulun alueella.

On tärkeää, että merikäärmettä haluava opiskelee tiiviisti merikäärmeitten tapoja ja tutustuu mieluiten useampaan merikäärmeyksilöön. Valmistautumista ei voi aloittaa liian aikaisin, eikä voi koskaan olla liian valmistautunut.

Kaiken tämän jälkeenkään jokainen ei sovellu tämän ylvään ja itsenäisen eläimen kumppaniksi, sillä vain luonteeltaan tarpeeksi nöyrä, mutta vahva, voi saavuttaa merikäärmeen kunnioituksen, luottamuksen ja sitä kautta kumppanuuden.
Useat epäonnistumiset merikäärmeitten kanssa kertovat hyvin selvästi, että epäonnistuja ei ole sopiva merikäärmeen kumppaniksi.

Pyydystäminen

”On erittäin hankalaa ja pitkällistä pyydystää oma merikäärme, mutta onnistuessaan se tuo suuren tyydytyksen ja elinikäisen ystävän.”

Villinä pyydystettävä merikäärme on kaikkein paras pyydystää, kun poikanen on noin kolme kuunkiertoa vanha. Tätä nuorempi tarvitsee vielä suuresti emoaan ja vanhempi alkaa olla jo niillä rajoilla, ettei se välttämättä totukaan inehmoihin.
Pyydystämistä varten on varattava tarpeeksi aikaa, sillä isoa merikäärmeenpoikasta ei pysty pakottamaan pois pesästään.

Merikäärmettä halajavan täytyy ensin löytää merikäärmeen pesäluola, varmistaa, ettei pesässä ole useampia kuin yksi poikue ja tutustua sitten rauhassa merikäärmeitten elämän rytmiin. Usein ruuanhankinnat ovat nimittäin melko säännöllisen pituisia ja tämä aika on syytä tuntea, jotta osaa tulla ajoissa pesästä pois. Väärällä hetkellä pesässä oleminen koituu täysin varmasti inehmon kuolemaksi.
Sen takia on tärkeää myös varmistaa, että pesässä todella asustaa vain yksi merikäärmepariskunta poikueensa kanssa, sillä jo kahdenkin pariskunnan pesässä on jatkuvasti vähintään yksi vanhempi vahtimassa.

Seurattuaan muutaman päivänkierron ajan pesän elämää inehmo voi uskaltautua sisään tarkkailemaan poikuetta hieman kauempaa. Jos tästä poikueesta löytyy poikanen, josta hän pitää erityisen paljon ja joka myös osoittaa tervettä uteliaisuutta pelkäämättä inehmoa, voi hän varovaisesti aloittaa poikaseen tutustumisen.
Jos poikueessa on useampia kuin yksi poikanen, täytyy kaikista muista poikasista pysyä erossa, paitsi juuri siitä, johon alkaa luoda suhdetta.

Kesytysprosessi

”Epäonnistua kolme kertaa ja kuolla merikäärmeen tappamana.”

Aluksi suhteen luominen tapahtuu vain tuomalla poikaselle ruokaa, jättämällä se johonkin lähelle poikasta ja perääntymällä itse kauemmas, mieluiten paikkaan, johon poikanen ei näe. Näin saadaan poikanen totutettua omaan hajuun.
Yleensä merikäärmevanhemmat ovat muutaman päivänkierron ajan tavallista tarkempia sen jälkeen, kun inehmo on ensimmäisen kerran käynyt pesässä. Tämä johtuu inehmon hajusta. Totuttuaan siihen, että pesässä on vierasta hajua, joka ei kuitenkaan ole vaaraksi poikasille, merikäärmevanhemmatkin rauhoittuvat.
Varovaisen, näkymättömän ruokinnan jälkeen jäädään itse esille siksi aikaa kun poikanen ruokailee. Ennen pitkää poikanen tulee tutustumaan henkilöön ja on tärkeää, että tästä eteenpäin annetaan poikasen täysin itse hoitaa tutustuminen. Sopivan utelias ja kumppaniksi sopiva merikäärme kyllä ottaa piankin kontaktia inehmoon ja oppii syömään tämän kädestä.

Pikku hiljaa tutustumisen kautta poikasen voi houkutella ulos pesästä ja johdatella niin kauas pesästä, että poikanen ei enää osaa takaisin. Matkan päässä tulisi olla paljon herkullista ruokaa poikaselle, jotta sen on helpompi sopeutua vanhempien menettämiseen.
Tämä vaihe on erittäin tärkeä, sillä liian nopeasti pois houkuteltu poikanen, joka ei luota inehmoon tarpeeksi, hätääntyy niin paljon, ettei kykene rauhoittumaan. Todennäköisesti se samalla myös vahingoittaa houkuttelijaansa ja lopulta kuolee itsekin, elleivät sen vanhemmat löydä sitä sattumalta. On normaalia, että poikanen hätääntyy jossakin vaiheessa jonkin verran, mutta sen tulisi rauhoittua melko nopeasti ja lähteä seuraamaan inehmoa, koska sillä ei ole ketään muutakaan.

Kotimatkan aika on suuri testi sekä poikaselle että inehmolle. Näin nuori poikanen ei osaa huolehtia itsestään, joten inehmon täytyy huolehtia poikasesta, antaa sille soveliasta ruokaa ja pitää sen suomuista ja kasvavista piikeistä hyvää huolta.
Matkan aikana suhde merikäärmeeseen syvenee, mutta vasta kahden ajankierron ikäisestä merikäärmeestä näkee, onko kaikki tehty oikein sen poikasaikana.

Vaihtoehtona kesypoikanen

”Kun on odottanut kymmenen kuunkiertoa, ei pety, sillä parhaalla merikäärmeellä on aina neljä vanhempaa.”

Inehmojen parissa kasvaneitten vanhempien kesypoikanen on huomattavasti helpompi vaihtoehto kuin täysin villin poikasen pyydystäminen ja kesyttäminen. Kesypoikasiakaan ei kuitenkaan kuka tahansa saa, vaan täytyy olla valmis osoittamaan soveliaisuutensa useilla eri tavoilla.

Kesypoikanen luovutetaan tulevalle kumppanilleen yleensä kymmenen kuunkiertoa vanhana, jolloin se on tottunut häiriötekijöihin ja useisiin erilaisiin inehmoihin. Se on villinä pyydystettyä samanikäistä lajitoveriaan suvaitsevampi, tasapainoisempi ja helpompi.
Sitä ei ole vieroitettu emästään niin aikaisin, jolloin suhde inehmoon ei ole osittaisestikaan riippuvuussuhde, kuten joskus villeinä pyydystettyjen poikasten suhde on.

Mikäli kesypoikasen saanut inehmo ei saa huolehdittua poikasesta asiaankuuluvalla tavalla, poikanen otetaan hyvin herkästi takaisin. Kesypoikanen on lisäksi erittäin kallis, eikä sellaista saa aivan jokaisesta kylästä, vaan on lähdettävä sellaiseen paikkaan, johon on järjestetty tilat merikäärmeitten pariutumista ja poikasten hoitoa varten.
Kuka tahansa ei saa antaa merikäärmeensä tehdä poikasia, vaan valtio on antanut tiukat kriteerit sekä merikäärmeille että niiden omistajalle. Lisäksi pidetään listaa niistä, jotka ovat saaneet luvan merikäärmeensä lisäännyttämiseen.

Kesypoikanen on kuitenkin erittäin varteenotettava vaihtoehto, eikä missään tapauksessa vähempiarvoinen kuin villin poikasen pyydystäminen.

Ratsastaminen merikäärmeellä

Ennen ratsastusta

”Velhoa nimeltä Ranaer on kehuttu kaikkein parhaimmaksi merikäärmeen piikkien poistajaksi kautta aikojen.”

Merikäärmeellä selän piikit vaikeuttavat ratsastusta huomattavasti, joten yleensä aikuiselta, yli kahden ajankierron ikäiseltä merikäärmeeltä nämä piikit katkaistaan ratsastajan kohdalta. Tämä on merikäärmeelle oikein hoidettuna kivuton toimenpide, eivätkä katkaistut piikit vaivaa merikäärmettä millään tavoin.
Piikkien poisto on kuitenkin syytä hoitaa asiantuntijalla, sillä väärin poistetut piikit aiheuttavat merikäärmeelle tarpeetonta tuskaa jo poistotilanteessa. Kaikkein helpoin tapa menettää merikäärmeensä luottamus on poistattaa piikit kivuliaasti.

Lisäksi on tapana hioa suomupeitettä ratsastajan jalkojen kohdalta hieman ohuemmaksi. Osittain tämänkään takia kukaan toinen ei voi ratsastaa merikäärmeellä kuin sen inehmokumppani. Jalankohta on niin tarkkaan laskettu omistajan mukaan, että vain juuri oikean pituinen inehmo voi käyttää helposti jalkojaan tällä tavoin apuna ratsastaessaan merikäärmeellä.
Tätäkään toimenpidettä ei saa tehdä vasta kuin aikuiselle merikäärmeelle, tosin suomupeite on helppo raspata itsekin hieman ohuemmaksi. Täytyy vain varoa, ettei tee sitä liikaa, sillä vaikka suomupeite kyllä kasvaa takaisin, on liikaa hiottu kohta merikäärmeelle kivulias.
Suomupeitettä ei tarvitse hioa, mutta moni hevosella ratsastamaan tottunut opettaa merikäärmeensä pohkeille, jolloin suomujen hiominen on välttämätöntä.

Varusteet

”Hyvin hoidetut varusteet ovat merkki siitä, että myös merikäärmeestä huolehditaan tarkasti ja tunnollisesti.”

Merikäärmeellä ratsastettaessa käytetään erikoisvalmisteista satulaa, ohjaksia ja vedessä ratsastaessa ratsastaja käyttää erikoista kypärää, joka estää suolaisen meriveden pärskeitten joutumisen silmiin.

Satula on hieman samankaltainen kuin hevosella. Se asetetaan lähelle merikäärmeen etujalkoja, kohtaan jossa suurimmat piikit päättyvät. Maalla ratsastettaessa on ratsastaja tapana sitoa kiinni, jotta tippumisen vaara taistelun tuoksinassa vähenisi. Vedessä tämä kuitenkin olisi erittäin vaarallista, sillä jos merikäärme kesken pinnalla uimisen päättää sukeltaa, se voi koitua kohtalokkaaksi inehmolle, joka on sidottu kiinni merikäärmeeseen.
Koska yleisin ratsastusmaasto on suolainen vesi, täytyy nahkaisesta satulasta pitää erittäin hyvää huolta, jottei se kuivu koppuraksi.
On mahdollista ratsastaa myös ilman satulaa, mutta tällöin on helppo liukua väärään kohtaan, mikä on piikkien takia vaarallista.

Myös ohjakset ovat hieman samankaltaiset kuin hevosilla, mutta merikäärmeen ohjaksissa mitään ei laiteta sen suuhun. Suitset ovat kiinni merikäärmeen sarvissa ja niitä käytetään enimmäkseen vain tasapainon saavuttamiseen merikäärmeen selässä. Näin ollen taitavimmat ratsastajat eivät tarvitse suitsia ollenkaan.

Ratsastaminen

”Älä testaa vierasta merikäärmettä.”

Ratsastaminen merikäärmeellä tapahtuu enimmäkseen painonsiirtojen ja äännähdyksien avulla. Eläimen voi luonnollisesti opettaa tottelemaan useilla eri tavoilla, mutta yleisin tapa opettaa asiat merikäärmeelle on lähes samanlainen kuin hevoselle.
Merikäärme on herkkä eläin ja se tuntee ratsastavan inehmon painon ja sen muutokset selässään helposti. Sillä on myös erittäin tarkka kuulo, joten käskyjä ei tarvitse huutaa. Suomupeite etenkin kyljissä on kuitenkin niin vahva, että pohjeapuihin täytyy käyttää erittäin paljon voimaa, ellei merikäärmeen suomuja ole hieman hiottu.

<< Takaisin